Seuramme tuorein jäsen Olli houkuteltiin mukaan kilpailuihin vuonna 2013. Kilpailuvietti sekä hyvä tunnelma ottivatkin miehen pauloihinsa välittömästi. Lyhyehkön kilpaperhokalastusuran aikana menestystä on tullut jo mukavasti; kahden kelluntarengas SM-kullan jälkeen Olli voitti Kynäsjoen ja Kangasjärven SM-finaalin vuonna 2016 ja lunasti samalla paikan Slovakian MM-kisoihin vuodelle 2017. Vuonna 2018 Olli sai EM-kisakasteensa Tsekkien kisoissa.
Kilpakalastajana Olli ei lukeudu rauhallisempien harrastajien joukkoon, vaan hänet tunnetaan enemmän intohimostaan lajia kohtaan – niin onnistumisten kuin pettymysten hetkillä. Ollin äänen kuulee kisoissa silloin kun kala syö ja myös silloin, kun se ei syö. Kuten monien muiden harrastajien kohdalla, nöyryyttä on haettu lukemattomien ”ei syö”-hetkien kautta. Tahto oppia onkin ollut suurin syy kilpakalastuksen harrastamiseen.
Olli on kalastanut koko pienen ikänsä monella eri tavalla, mutta viimeisten vuosien aikana perhokalastus on noussut hallitsevaksi kalastusmuodoksi. Eritoten ohuilla siimoilla tapahtuva nymfikalastus on Ollille mieluisaa. Slovenia ja Konneveden kosket ovat paikkoja, joissa hän mieluiten uittaa pitkän perukkeen päässä olevia nymfejä. Silti Ollille rakkain perhokalastuksen muoto on seisovan veden perhokalastus kelluntarenkaasta, jossa pääsee lähelle vettä sekä kaloja. Tärpin näkeminen on yhtä tärkeää kuin sen tunteminen.
Syntymävuosi: 1978
Aloitti perhokalastuksen: 1987
Kilpaillut vuodesta: 2013
SM-finaalit: 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2022
Paras sijoitus finaaleissa: 1. (2016)
MM-joukkueessa: 2017
EM-joukkueessa: 2018
SM-mitalit: Henkilökohtainen SM-kulta 2016, Kellurengas-SM: 2 kultaa (2013, 2014)